Häiriötilanteet kuten esimerkiksi Korona-epidemia aiheuttavat monenlaisia muutoksia taloyhtiön arkeen. Kodissa vietetty aika on lisääntynyt ja osa asukkaista voi olla määrätty pitkäksikin aikaa karanteeniin kotiinsa.
Epidemian aikana pelastussuunnitelmaa tuleekin päivittää normaalia aikaväliä aktiivisemmin ja tarkemmin. Erityisesti vaarojen arvioinnin osalta päivityksiä tulee tehdä säännönmukaisesti. Käytännössä siis arvioida, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi tulipalon, ja miten se voidaan ehkäistä. Varautumissuunnitelmat tulisi kirjata pelastussuunnitelmaan.